Rumputunnit

Opetus

Rumpukoulu Basariin ei ole pääsykokeita. Oppilaiksi ovat tervetulleita niin nuoret (kuitenkin vähintään kouluikäiset) kuin vanhemmatkin rumpalit. Opetus räätälöidään yksilöllisesti oppilaan taitotaso ja toiveet huomioon ottaen.

Sari

Rumpukoulu Basarin perustaja ja päätoiminen opettaja

Opetusta rummuissa antaa Sari Kujala, joka on valmistunut muusikoksi Jyväskylän ammattiopistosta v. 2010 ja musiikkipedagogiksi Jyväskylän ammattikorkeakoulusta v. 2014. Opintoihin oman arvokkaan lisänsä toi vaihtoaika Hollannissa ArtEZ Academy Of Musicissa.

 

Sarilla on kokemusta kertynyt keikkailusta erilaisissa kokoonpanoissa pop/rock musiikista maailmanmusiikkiin. Viime vuosina hän on keikkaillut mm. Bilebändi Twisterissä, afrikkalaista pop-musiikkia soittavassa 40100 Afrikka yhtyeessä sekä Funky Sunday -nimisessä bändissä. 


Sari opettaa arkisin maanantaisin, tiistaisin, torstaisin ja perjantaisin.

Senni

Osa-aikainen opettaja

Senni on valmistunut muusikoksi Jyväskylän ammattiopistosta vuonna 2015. Hän jatkoi opintojaan Jyväskylän ammattikorkeakoulussa, josta valmistui musiikkipedagogiksi vuonna 2021.

Opetustyötä Senni on tehnyt opintojen ohella vuodesta 2018.


Opetustyön lisäksi Senni keikkailee erilaisissa kokoonpanoissa, ja keikoilla tutuiksi ovat tulleet niin baarit, tanssilavat, yksityistilaisuudet kuin festarilavatkin. Senni harrastaa myös viulun ja
kitaransoittoa sekä biisinkirjoitusta.

Parasta opettamisessa Sennin mielestä on oppilaiden kehityskaaren seuraaminen ja oman intohimon äärellä työskentely.


Senni opettaa Rumpukoulu Basarissa keskiviikkoisin.

ASIAKKAILTA SAATUA PALAUTETTA

ENSILUOKKAISTA RUMPUJENSOITON OPETUSTA!


Itse olin harrastellut rumpujensoittoa jo pikkupojasta lähtien, mutta en ollut koskaan ottanut varsinaisia rumputunteja. (Olen siis tyypillinen itseoppinut rumpali hyvässä ja pahassa ) Minulle oli vuosien mittaan muodostunut selkeä ajatus ja tavoite siitä, mihin suuntaan halusin soittotaitoani/-tyyliäni kehittää, mutta en pystynyt enää itseopiskelemalla auttamaan itseäni eteenpäin. Siispä päätin rohkeasti hakeutua rumputunneille...


Nyt olen reilut pari vuotta käynyt Kujalan Sarin tunneilla ja olen ollut enemmän kuin tyytyväinen! Koen soittotaitoni parantuneen merkittävästi ja olen huomannut, että myöhemmällä iälläkin voi todellakin oppia ja kehittyä vielä vaikka kuinka paljon, jos vain itse sitä haluaa!


Netistä ja kirjoista voi tiettyyn rajaan asti opiskella monia juttuja, mutta mikään ei mielestäni korvaa "wanhaa kunnon" laadukasta soittotuntia, jossa oppilaan ja opettajan välinen vuorovaikutus on koko ajan läsnä ja oppilas saa ohjausta ja palautetta tekemisistään heti saman tien. Tuon palautteen ja ohjauksen saaminen on soittajana kehittymisen kannalta tosi tärkeää. Sitten vain ahkeraa treenaamista lisäksi!


Sari on erittäin ammattitaitoinen ja motivoiva opettaja, jolta löytyy laadukkaita ja monipuolisia harjoitteita joka lähtöön ja jonka kanssa on ollut tosi hauskaa myös analysoida milloin minkäkin grooven syvintä olemusta Sari tunnistaa oppilaan lähtötason erinomaisesti ja ainakin minua hän on pystynyt opastamaan juuri haluamaani suuntaan räätälöimällä opetusta omien toiveideni ja tavoitteideni mukaisesti.


Suosittelen Rumpukoulu Basaria erittäin lämpimästi kaikille rumpujensoitosta kiinnostuneille! Laadukasta opetusta löytyy kaikille aina aloittelijoista jo edistyneempiinkin rumpaleihin. Täyden kympin arvoista toimintaa!


Janne Viitaniemi

Sari on huipputyyppi ja kovaksi keitetty ammattilainen, jonka kanssa on hauskaa oppia tykittelemään rumpukomppeja ja biisejä!


Jos yhtään kiinnostelee rumpalointi, niin ehdottomasti Rumpukoulu Basariin mars! 5/5


Janne Lesonen